Ihmettely jatkuu. Masennusko se vie jaksamisen vai mättääkö vielä jotain muutakin? Lisämunuaisten toiminnankin lääkäri oli näköjään kartoittanut jo hyvin, eli liekö sieltäkään turha hakea syytä, vaikka lisämunuaisongelmiin voisi osa oireistani liittyäkin.
Seuraavilla verikokeilla kontrolloidaan kilpirauhasarvot, tarkistetaan vielä T3, ja tarkistetaan veriarvoja keliakian varalta. Lääkäri pitää epätodennäköisenä, mutta oma olo on parempi ilman gluteenia ja gluteenin syönti aiheuttaa nykyään ihan selkeitä vatsaoireita. Joten tsekataan sekin mahdollisuus nyt.
Lisäksi päätettiin varmistaa, ettei masennuslääke väsytä. Pudotetaan nyt määrä ensin puoleen ja sitten koetetaan saada kokonaan pois, minkä jälkeen katsotaan oloa hetki ja kokeillaan jotain muuta masennuslääkettä tarvittaessa.
Tammikuun aikana olen päättänyt, että kunhan keliakia on poissuljettu (tai todettu), jätän gluteenin kokonaan pois ja saman tien aloitan autoimmuunipaleon. Alan väsyä väsymykseen, johon ei mikään auta. Kokeillaan siis tuota seuraavaksi, moni autoimmuunisairas kuuluu siitä apua saaneen.
Turhauttavaa tämä epätietoisuus, mutta onneksi on hyvät tsemppijoukot ja kilpirauhasarvot nyt joka tapauksessa ovat hyvät! Onhan se nyt ihan iso juttu! Jee!
Loppuvarpunen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti