Ihanko oikeasti?

On hirvittävän vaikeaa sisäistää ja tajuta sairastavansa autoimmuunisairautta. On hirvittävän vaikeaa uskoa todeksi, että kyllä, oikeasti kaikki tämä nivelten kolotus johtuu siitä. Että siksi väsyttää välillä niin, ettei jaksaisi mitään. Että vatsa ei toimi. Että gluteeni aiheuttaa koko kropassa tuntuvan tulehtuneen olon.

Muutama viikko vielä pakkogluteenia. Siitä on niin selkeää tutkimustietoa, miksi gluteenia ei suositella kilpirauhassairaalle tai autoimmuunisairaalle, että se nyt jää kokonaan pois heti, kunhan keliakiavasta-aineet on testattu. Siihen asti on syötävä gluteenia. Nyt on ollut oikein gluteeniviikko, ja joka paikkaa jomottaa.

Ihan oikeasti. Minulla on autoimmuunisairaus ja se nyt vain vaikuttaa kaikkeen ja näkyy kaikessa heti, jos tekee jotain, mikä ärsyttää autoimmuunijärjestelmän itseni kimppuun. Minun on opittava tajuamaan ja uskomaan se, että näin on, ja elettävä sen mukaan, eikä aina vain kokeiltava, että enät jos. Kun ei tässä ole jossittelulle varaa. Diagnoosi on selvä. Kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet, vasta-aineet katossa, kilpirauhasen vasen lohko turvonnut/tulehtunut/suurentunut. Autoimmuunityreoidiitti. Hashimoto.

Olis jo loppukuu, niin pääsisi aloittamaan autoimmuunipaleon... Tässä vaiheessa kokeilen ihan mitä vain, kunhan sillä on oikeasti kunnon tutkijoita ja lääketieteen ammattilaisiakin puolestapuhujinaan. Autoimmuunipaleossakin on ilmeisesti jotain, mitä ei välttämättä kannata juuri kilpparisairaana syödä, mutta se nyt on kuitenkin paras lähtökohta. Siitä on hyvä lähteä. Olen jo osittaisesti noudattanut autoimmuunipaleota, ja todennut, että ei se ole ollenkaan mahdotonta. Kallista, mutta ei mahdotonta. Ja olo on ennättänyt viikonkin jaksoissa parantua.

Huhtikuussa on suunnitteilla isompi seikkailu. Saa nähdä, miten selviän. Onneksi olen turvallisessa seurassa ja mukana on koko ajan ihminen, joka tietää ja tajuaa ja uskoo miun tilanteen ja todennäköisesti minua itseänikin paremmin osaa käskeä pistämään jarruja päälle. Nyt maaliskuussa käydään nuoremman koiran kanssa paimennusleiriviikonlopulla. Saa nähdä, miten siitä selviän. Sielläkin on onneksi kaksi ystävää koko ajan läsnä, jotka tietävät. Koetan uskaltaa lähteä mukaan järjen rajoissa, koetan uskaltaa elää ja opetella elämään normaalia elämää Hashia suututtamatta.

Kyllä tämä tästä. Ja kyllä tämä tästä sisäistyy.

Päivä kerrallaan.

Tällä hetkellä terveys tuntuu hauraalta kuin lumihiutaleet.

Jokainen päivä on erilainen.

Ja jokaisen päivän olotilan voi rikkoa pienelläkin väärällä teolla.